Suomen Kuvalehti 30/2008 arvostelee myös Riku Korhosen uuden romaanin. "Korhonen havaitsee tarkasti ja tuntuu tavoittavan koko ikäpolvea yhdistäviä teemoja esimerkiksi toisen Irakin sodan ja Bushin hallinnon pohdinnasta akateemiseen tyhjään haahuiluun (...) Korhonen käyttää kerronnan keinoja suvereenisti ja yhdistää romaaniinsa erilaisia aineksia. Siitä rakenne vain vahvistuu (!). Runsautensa ansiosta teos ei tyhjene helpolla vaan laajenee kuin venäläisklassikko." Tässä kohtaa ähkäisin tuskastuneena, varsinkin kun juuri olin lukenut hienon venäläisklassikon ja sen perään tämän kotimaanihmeen. SK:n arvostelun on kirjoittanut Karo Hämäläinen. Tässä on nyt Lukija ja lukija niin eri linjoilla kuin olla voi. Uskoakseni en hiukan yli nelikymppisenä kuitenkaan ole aivan toista sukupolvea kuin Korhonen, joten ymmärrän kai jotain minäkin Amerikan imperiumin sodista ja akateemisesta haahuilusta. Valitettavasti. No, yhteistä linjaa ja kosketuspintaa ei tässä nyt vain Korhosen eikä Hämäläisen kanssa synny. Jospa miehet kokevat tämän jutun eritavoin.
Ja miehistä puheenollen, jos Irvine Welsh on yksi lempparimies, niin ehdottomasti toinen on Charles Bukowski. Varmaankin tullut mainituksi tämä jo aiemmin. Bukowski tavoittanee, Hämäläisen sanoin, koko ikäpolvea yhdistäviä teemoja, tai oikeammin yli ikäpolvien yhdistäviä teemoja. Bukowskia ei voi kirjoittaa auki, joten on parempi että luet itse tämän kirjan. Kirja sisältää Bukon runoja vuosilta 1977-1984. Suomennos Seppo Lahtinen ja pienin muutoksin myös Markku Into.
Charles Bukowski: Jatkuvaa sotaa. Sammakko, 2001.