Kävimme kotona kiivaan keskustelun onko Gunter Grassin Sipulia kuoriessa fiktiivinen vai tositarina. Nähdäkseni omaelämänkerrallinen teos on aina tositarina, mutta se onko kaikki tapahtumat totta, tekeekö muisti tepposiaan, mistä sen voi tietää? Sen tietää vain kirjailija itse. Kirjastahan nousi maailmalla (tai ehkä vain Saksassa) kohu siitä, että Gunter Grass tunnusti palvelleensa ss:n panssarijoukoissa. Günterin sota loppui hänen kohdallaan melkein saman tien, hän eksyi osastostaan, haavoittui kranaatinsirpaleesta, ja sitten sota ehtikin jo loppua. Liittoutuneiden joukot kertoivat sotavangeille mitä saksassa tapahtui, mitä juutalaisille tapahtui. Grass kertoo kuinka vaikea oli uskoa sitä todeksi, että hän kielsi sen pitkään,  että saksalaiset olisivat ikinä tehneet mitään sellaista mitä Auswitzistä kerrottiin, tai muista keskitysleireistä. Se, että kauheuden takana olikin suurempi kauheus. Paha mennä tuomitsemaan Gunter Grassia kuitenkaan. Jälkeenpäin on niin helppo nähdä väärät teot, ja turha on enää Gunterin ruoskia itseään siitä, että näki merkkejä siitä mitä maassa oli tapahtumassa, mutta ei ymmärtänyt, eikä ymmärtänyt ottaa niihin kantaa. Ei  ihminen voi olla irrallaan omasta ajastaan, jos voisi olisin mieluusti irrallani nykyisestä uusliberalismista, mutta se ympäröi minut niinkuin natsismi ja sota ympäröi Gunter Grassin. Ja kumma miten usein kuulee, että Gunter Grassin kirjat olisivat vaikealukuisia, ei tämä ole, enkä kyllä muista että Ravunkäyntiäkään olisi ollut. Sotateema siinäkin oli. Tämä on sellaista hienoa, hyvää, hyvällä tavalla vanhaa ja arvokasta kirjallisuutta. Onkohan Grassin myötä katoamassa hyvän kirjallisuuden ja
kauniin kielen ja kerronan perinne. Tälle kirjalle ei jatkoa kuulemma ole tulossa.
Günter Grass: Sipulia kuoriessa. Keltainen kirjasto, Tammi 2007.