Hesarissa oli pari viikkoa sitten sunnuntaina juttu Hannu Salamasta. Yksi Salaman suosikkikirjailijoista on Aleksander Solzenitsyn. En tiedä miten olen voinut ohittaa tämän kirjailijan tähän saakka noin vain. Aleksander Solzenitsyn on kuitenkin nobel kirjailija, mutta en tosiaan muista, että häntä olisi edes mainittu aikanaan koulussa. Koulussa kirjallisuus oli yhtä kuin Mika Waltari. Solzenitsyn pariin eksyin oikeastaan hesarin tv-kriitikon jutusta, jossa mainittiin Solzenitsyn Ensimmäisen piirin kertovan tavallaan viime vuosisadan puolivälin huippuyliopistosta. Tähän huippuyliopistoon tuotiin, eikä kyselty. Romaani kertoo Moskovan lähellä sijaitsevasta erikoisvankilasta Mavrinosta. Vangit ovat kaikki oman alansa huippuosaajia, jotka Stalin on paiskannut, kenet mistäkin syystä, vankeuteen. Mavrino on vankiloista paras, se ensimmäinen piiri. Solzenitsyniä on verrattu Dostojevskiin ja Tolstoihin. Ensimmäinen piiri oli jaettu kahteen eri teokseen. Joku syy tähänkin on kai ollut, en tiedä miksi. Mutta tämä Ensimmäinen piiri on yksi koko tämän blogikauden hienoimmista teoksista. Stalinin ajalla voi kuka tahansa, milloin tahansa, miksi tahansa, joutua jättämään kaiken, ja joutua paiskatuksi vankileireille, joko jonkun ilmiannosta tai varomattomista sanoista, tai ihan mistä vaan.Mielivallan alla eivät elä pelkästään romaanin vangit, vaan koko vankila, tai koko Moskova. Hieno teos, hieno.
Aleksander Solzenitsyn: Ensimmäinen piiri, osa 1. Suuri Suomalainen kirjakerho, Helsinki 1972.
Aleksander Solzenitsyn: Ensimmäinen piiri, osa 2. Suuri Suomalainen kirjakerho, Helsinki 1973.