Olen tuntenut itseni
jollainlailla luuseriksi, koska olen pysynyt saman työnantajan leivissä 20
vuotta. Tosin on sanottava, että tämä työ on ollut pelkkää pätkää, ja sisältää
enemmän kuin 20 erillistä työsopimusta. En ole pitänyt itseäni riskinottajana, jollainen
on nykyään työnhakijalle positiivinen luonteenpiirre. ”Tämän päivän
riskikulttuuri on sillä tavalla erikoista, että paikallaan pysymistä pidetään
merkkinä heikkoudesta ja epäonnistumisesta, jopa pystyyn kuivumisesta. Riskien
ottamista ei kuitenkaan enää pidetä vain riskisijoittajien tai erilaisten
huimapäiden harrastuksena. Riskit ovat nyt tavallisen ihmisen arkipäivää.”
Näin. Epäonnistuminen on tämän päivän tabu. Epäonnistumista on myös paikallaan
pysyminen. Mikä ennen oli sitoutumista on nyt jämähtämistä. ”Epäonnistuminen ei
ole enää vain yhteiskunnan huono-osaisimpien tai köyhimpien kohtalo, vaan se on
entistä yleisempää myös keskiluokkaan kuuluvien keskuudessa.” Ja mikä on kummaa, ja yleistä myös Suomessa,
on se leviävä hyökkäys hyvinvointivaltiota vastaan, valtiosta riippuvaisia
kohdellaan kuin loisia pikemminkin kuin avun tarpeessa olevia. Viime päivinä
käyty kerjäläiskeskustelu on hyvä esimerkki tästä, tai Vanhasen puhe
osuuspankkikeskuksessa.
Sennett sanoo kirjansa lopuksi, että ”Sen kuitenkin tiedän,
että järjestys joka ei anna ihmisille mitään syvällistä syytä huolehtia toinen
toisistaan, ei voi kauaa säilyttää oikeutustaan”. Toivon, että Sennett on
oikeassa.
Richard Sennett: Miten uusi kapitalismi kuluttaa ihmisen
luonnetta. Työn uusi järjestys. Vastapaino, 2002.
perjantai, 4. huhtikuu 2008
Kommentit