Olen viime aikoina kirjoittanut niin flegmaattisesti. En jaksa yhtään keskittyä tähän blogiin. Aloin itseäni varten tätä pitämään. Ajatus siitä, että olisi jotenkin muistissa ne kirjat, joita on vuoden aikana lukenut, oli aika mukava. Nyt ei enää jotenkin jaksa. Kyllästyttää. Ja niinkuin viime vuoden alkupuolella, niin myös tämän vuoden alkupuolella, kirjat ovat olleet aika huonoja. Paitsi Litium 6. Sex Pistols tarina oli läpihuutojuttu, se ei antanut mitään uutta, ei kertonut ainoatakaan tarinaa minkä en olisi jo kuullut. En muista miksi sen Amazon comista edes tilasin. Ja nyt sitten tämä helmikuun ensimmäinen tarina, Artemi Troitskin Venäjän viimeinen diversantti.
Troitski on vanha rokkari, ollut venäjän playboyn päätoimittaja, ja oman blogin pitäjä, Troitskin blogi löytyy täältä: http://www.diversant-daily.ru/. En osaa venäjää, joten nuo sivut jäivät täysin mysteeriksi. Tämä kirja on kuitenkin koottu blogikirjoituksista ja tulleesta palautteesta. Troitski ei sano varsinaisesti mitään yllättävää. Putinin tai Venäjän arvostelu ei yllätä, mutta toisaalta ei nykyinen Venäjä hirveästi eroa tästä meidän kultaisesta Suomestakaan. Ihan samaa paskaa se on poliitikkojen toiminta täälläkin. Tavallisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet kapenevat koko ajan, ja demokratia on vain kalpea muisto siitä mitä joskus on ollut."Venäjä on yksi harvoista maista, joissa hallitseva eliitti ei ole keskivertokansaa parempi eikä edes yhtä hyvä, vaan huomattavasti huonompi." Jaa-a. Se toinen maa sijaitsee Venäjän länsinaapurissa, ja on nimeltään Suomi.
Artemi Troitski: Venäjän viimeinen diversantti. Like 2007. Pystykorvakirja.