Kesän ja koko kuluneen vuoden masentavin kirja on nyt luettu. Meillä suomalaisilla olisi Venäjän historiasta ja nykyhetkestä paljon tiedettävää. Eihän me lopulta tiedetä mitään suuresta naapurimaastamme, ei oikeastaan todellakaan yhtään mitään. Kun on lukenut tämän kirjan, tietää ainakin hiukan enemmän, mutta lukiessa tulee tunne, voinko täysin luottaa edes Anna Politkovskajan näkemyksiin ja kertomuksiin? Voinko luottaa keneenkään? Jokainenhan meistä värittää kokemuksiaan ja näkemyksiään omalla tavalla ja katsoo niitä oman elämänhistoriansa läpi. Anna Politkovskajalla on sitä paitsi paha pakkomielle Vladimir Putiniin. Mutta silti, surullinen kirja tämä on. Vielä surullisemmaksi sen tekee se tosiasia, että Politkovskaja murhattiin kotitalonsa rappukäytävässä 7.10.2006, ja murha on selvittämättä. Tuskin sitä koskaan selvitetäänkään. Venäjällä sitä riittääkin selvitettävää: Nord-Ostin panttivankidraama, Hodorkovskin oikeudenkäynti, Beslanin koulukaappaus, Litvinenkon murha, ja suurin kaikista Tsetsenian sota. Tai luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta luettelon aloittaa Tsetsenia. Se suurin ja kauhein ongelma, mieletön, järjetön sota.
Sota, ihmisten katoamiset, kidutukset, raiskaukset, välinpitämättömyys. Kauheaa luettavaa. Mihin Venäjä on menossa? Onko Venäjän kansa muka tällaista ansainnut? Onko kukaan??
"Elämme todella epätavallisessa valtiossa. Se nauttii ajaessaan ihmiset umpikujaan, jopa nekin jotka kykenevät ja todella haluavat selviytyä omillaan. Millaisia kansalaisia tämä valtio sitten arvostaa? Humalaisten tyhjäntoimittajien massaa vai aktiiviseen elämään pyrkiviä ihmisiä?"
"Viranomaiset kylvävät epäsopua, yllyttävät ihmiset toistensa kimppuun, hajottavat ja hallitsevat. Ja kansa menee lankaan. Tämä on se todellinen ongelma. Siksi vallankumoukset Venäjällä ovat aina niin äärimmäisiä."
Suomentaja Nina Saikkonen sanoo kirjan jälkisanoissa, että "suomentaminen on ollut rankka ja vaativa prosessi. Tekstin suoruus ja rehellisyys käyvät voimille. Teos ei ole aivan perinteinen päiväkirja, pikemminkin päiväkirjanomainen dokumentti, mutta muoto paljastaa jotain olennaista Annan arkipäivästä: työ oli hänelle elämä."
Valtavan raskas kirja, surullinen, synkkä ja pelottava.
Anna Politkovskaja: Venäläinen päiväkirja. Like 2007.